tiistai 18. marraskuuta 2014

Kun on aika

sanoa hei hei.

Blogi on pyörinyt mielessä lähes päivittäin, vaikka päivityksiä ei ole tullutkaan. Koin jo kesällä aikoja, että bloggaaminen on pakkopullaa ja tunne on rentoilu-asenteesta huolimatta palannut. Syynä on edelleen lähinnä omat kuvitelmat siitä, kuinka usein ja millaisia postauksia pitäisi tulla.

Aloitin nyt syksyllä elämäntaparemppaa sekä tuossa pari viikkoa sitten koulun ohessa työharjotteilun, josta johtuen olen törmännyt ajanhallinta ongelmiin. Silloin kun jaksan ja kerkeän ylipäätään laittaa kynsiä, ne on lähinnä yksivärisiä.

Jostain täytyy siis luopua ja tällä kertaa se valinta osuu bloggaamiseen, niin antoisaa kuin se on ollutkin niin aika ei vain yksinkertaisesti riitä kaikkeen.

Jätän blogin avoimeksi, jos vielä jossain vaiheessa haluan palata.

Mutta tällä erää haluan kiittää kaikkia matkassa pyörineitä! Ilman teitä blogi ei olisi ollut pystyssä näinkään pitkään.

Törmäillään facessa ja instassa!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Syksyinen skittlette

Tämän syksyn kokoelmissa on nähty melko paljon ruskeaa, itse en ole suurimmasta osasta innostunut. Tai olen kyllä ihastellut muiden kynsilla, mutta olen jokseenkin vakuuttunut, että omilla kynsillä ne eivät toisi mielikuvia herkkullisista toffeista ja sulaneista suklaista. Tyydyn siis suurinta osaa ihailemaan jatkossakin kaukaa.

Pari ruskeaa syysuutuutta kotiutin kuitenkin, tässä lakkauksessa etusormissa ja pikkurilleissä nähtävä (peukaloissakin se oli, mutta se ei näy) Essien Partner in Crime. Todella tummanruskea creme, jossain valaistuksessa lähes musta. Ohuella sudillakin tämä peitti lähes yhdellä kerroksella, mutta tottumuksesta laitoin kaksi. Tosin täytyy mainita, että tälläisissä tummissa sävyissä minulle on melko se ja sama kumpi suti on, kiitos melko kapeiden kynsien. Vaaleammissa sävyissa suti korostuu sitten enemmän.

Keskisormissa onkin sitten China Glazen uudesta Giver kokoelmasta beigeen taittava harmaa Five Rules, joka peitti kolmella ohuella kerroksella. Näiden lakkojen yhteydessä on puhuttu kuplivuudesta, mutta tämän Five Rulesin kanssa minulla ei sitä ongelmaa ollut. Arvelin tilatessani, että tämä saattaisi olla dupe OPIn Skull & Glossbonesille, mutta FR taittaa enemmän ruskeaan kuin S&G. Pidän siis hyvällä omallatunnolla molemmat, vaikka tykkäänkin enemmän koostumuksen  puolesta FR:stä. Lisäsin keskisormiin vielä decalit.

Nimettömiin päätyi sitten myöskin Giver kokoelmasta löytyvä glitter Boundary Of Memory, jossa on mustaa, kultaista ja kuparista pientä glitteriä kirkkaassa pohjassa. Peittävyyden saavutin 3 kerroksella. Lakka oli hitusen paksuhkoa, muttei mahdotonta. Aion kuitenkin tipauttaa sinne pari tippaa ohentajaa ennen seuraavaa käyttökertaa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin näistä kynsistä kyllä todella paljon.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Pinkkimies

Nämä kynnet on jo nähty instassa tuoreeltaan,  mutta koska Cadillacquerin Pinkman on todella kaunis lakka, niin ansaitsee myös blogipostauksen. Toisen sellaisen, aiemmin se on nähty täällä ja siellä on enemmän juttua lakasta. Tämä postaus on enemmän tälläinen ihanuuden julistus.

Ja onhan se kaunis, todellinen turvalakka. Ihan oikeasti harkitsen vakavasti toisen pullon tilaamista. On ollut jo useamman kerran korissa. Sopivan huomaamaton sopiakseen kaikkeen, mutta riittävän ihana, että jaksaa katsella useamman päivän putkeen. Siksi valitsinkin sen mini-häämatkallemme.

Koristeeksi laitoin vain glittereitä OPIn I Snow You Love Me-lakasta. Ja kyllähän näillä viihtyi, niin hyvin että melkein harmitti taas ottaa pois.

Toinen syy miksi haluan nämä julkaista, on taas epämukavuusalueelle työntyminen. Omaan jotain kummallisia ajatuksia "blogiin sopivista" lakkauksista. Nämä eivät moisia kriteereitä normaalisti täyttäisi, sillä a) lakka on jo nähty blogissa b) koristeet eivät ole mitkään erikoiset.

Kummallisia ajatuksista tekee sen, että ei mua haittaa muiden blogeissa nähdä samaa lakkaa kahta kertaa ja ylipäätään tykkään melko yksinkertaisista lakkauksista omilla kynsilläni.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Arkistojen aarteita

Julkaisen kynnet pääsääntöisesti lähes reaaliajassa ja minulla harvemmin on postauksia valmiina. Nyt on kuitenkin esittelyssä yhdet jo pidempään roikkuneet kynnet. Itse kynsistä tykkäsin kyllä paljon, mutta hyviä kuvia niistä oli hankala saada ja tästä syystä ne jäivätkin arkistoon roikkumaan.

Kesällä huomasin kaipailevani kirkkaita lähes neon värejä ja niitä sitten kertyikin muutama. Suomen kesä on kuitenkin lyhyt, joten jatkoin väri-ilottelua syksyn pimeyteenkin.

Peukaloissa, etusormissa ja pikkurilleissä on heräteostos OPI Live.Love.Carnaval, jonka ostin kun tarvitsin lahjakortin summan täyteen ja se oli sopivasti ale-korissa. Ei yhtään minun sävyni mutta tykästyin kun sain kynsille. Muistaakseni kuvissa on kolme kerrosta. Levittyvyys on ilmeisesti ollut vähintäänkin ok, kun ei herätä sen suurempia muistikuvia. Kuviin en saanut oikeaa sävyä taltioitua.

Keskisormissa ja nimettömissä on Maybellinen Bleached Neon kokoelmasta Coral Heat, joka oli yllättävän hyvä levittymään, pientä raidottumista oli ensimmäisellä kerroksella, mutta kolmella kerroksella sain peittävän tuloksen. Sitten tein kynsivinyyleillä sekä ja live.love.carnavalilla kuvioita kynsille.


perjantai 19. syyskuuta 2014

Nuhanenän piristys

Flunssa oli ja voi hyvin, kun sain hyppysiini cadillacquerin tilaukseni. Tilasin uudesta Sons Of Anarchy kokoelmasta kolme lakkaa, joista nappasinkin jo pullokuvat instagramiin.

Kynsille päätyi ensimmäisenä kokoelman uniikein lakka The Rest Is Silence. Ihastuttava turkoosi hololakka pinkillä shimmerillä. Koostumus oli hyvin tyypillinen Cadillacquerille, hitusen ohuehko, vaati kolme kerrosta peittääkseen, mutta kuivui nopsaan ja levittyi ongelmitta. Kuvaaminen sitten taas oli ihan toinen tarina. Säädin värejä, valoisuutta ja kaikkea mahdollista ja mahdotonta, enkä silti saanut tästä oikean sävyistä. Kuva on otettu suorassa auringonpaisteessa saadakseni esiin holoefektin ja on hitusen liian vihreä.

En halunnut peittää kaunista lakkaa, joten lätkin koristeeksi hopeisia decaleja, jotka luojan kiitos käyttäytyivät nätisti. Ärsyttää kun hopeisten decalien kanssa on aina ihan arpapeliä onko ne hyviä vai ihan kammottavia. Vaadin tasalaatuisuutta!


maanantai 15. syyskuuta 2014

Pikaiset

Syysflunssa on löytänyt tiensä tännekin, joten halusin halusin tehdä jotkut pikaiset kynnet joiden onnistuminen olisi ainakin lähes taattu. Jutta oli taiteillut Zoyan dreamilla kivat ja simppelit kynnet, jotka toivat mieleeni sen, että itselläni on L.A Girlin Brilliant Blue, joka on dupe tuolle zoyalle ja siitähän se ajatus sitten lähti.

Lakkauskokemus oli ihan miellyttävä, tokikin tämä kuten kaikki siniset tarraa kynsinauhoihin. Kuvissa kolme kerrosta, joilla saavutin itseäni miellyttävän peittävyyden. Water Decalit ja glittereitä OPIn I Snow You Love Me-lakasta ja lakkaus oli valmis. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tykkään kyllä.


Nyt takaisin sohvan nurkkaan teekupin ja netflixin kanssa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kovasti kaivattu

Kyllä pieni kynsiharrastaja taas tunsi itsensä iloiseksi, kun huomasi miten ystävällisiä toiset harrastajat ovat toisiaan kohtaan. Kun metsästin itselleni flowerbombia kehitin itselleni fiksaation myös Powder Perfectin Isoldeen, toiseen sietämättömän upeaan lakkaan. Se oli vain vielä vaikeammin saatava kuin flowerbomb. Sitten Sissi vielä julkaisi postauksen, joka oli kuin suolaa haavoihin. Ja mainitsinkin, että olen Isoldesta haaveillut, mutta kun se on niin hankala löytää.

Ja siitä päästäänkin siihen kanssaharrastajien ystävällisyyteen, Papu halusi luopua omastaan ja tarjosi sitä minulle. Saatoin lähes kiljua riemusta. Ja kun se saapui minulle halusin sen heti kynsilleni.

Ja olihan se upea myös livenä, täydellinen vaaleanpunainen (joku, tehkää tämän sävyinen hyvin käyttäytyvä creme jooko?), jossa kirsikkana kakun päällä on hopeista shimmeriä ja harmaata jotain, josta en minäkään päässyt selville mitä se on. Sissin postauksen luettuani osasin jo varautua, että lakka on wannabe-tekstuuri ja vaatii kaksi kerrosta päällyslakkaa, joten se ei ollut ongelma. Kolmella kerroksella sain itseäni miellyttävän peittävyyden aikaiseksi.

Ihastelin päivän Isoldea ihan yksinään, jonka jälkeen sain idean rakkauskirjeestä inspiroituuneesta leimauksesta. Leimasin siis catricen ASHleyllä MoYoun Pro kokoelman XL-laatasta ruusuja ja noh, kai tuo jotain tekstiä on. Livenä kynnet näyttivät mielestäni sekavilta, enkä viihtynytkään niissä kovinkaan kauan. Tosin nyt kun katselen näitä kuvista niin ei ne kyllä niin sekavilta näytäkään.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syksy on täällä

Kyllä se vaan on myönnettävä, se on syksy nyt. Vaikken tunnusta olevani vuodenaikojen mukaan lakkaaja, niin kyllä sitä vaan kummasti kaikki räikeät värit on lakannut himottamasta. Nude onneksi sopii jokaiseen vuodenaikaan. Näin Wasting Lifestylessä tämän lakkauksen ja totesin, että haluan jotain samankaltaista omille kynsillenikin. Lisäksi minulla oli eräät decalit, joita olin hillonnut nudelakkausta varten.

Ja eikun tuumasta toimeen, lakoiksi valitsin OPIn Don't Prezel My Buttonsin (jälleen kerran) ja nimettömiin Kiko numero 371, joka olisi saattanut yllättää jos en olisi tikuttanut sitä. Se nimittäin kuivui huomattavasti tummemaksi kynnellä kuin pullossa. Itseasiassa kun etsin pullon tarkastaakseni numeron tätä postausta varten, niin jouduin vielä tikuilta tarkastamaan, etten vahingossa ole ottanut väärää pulloa. Pullossa näkyy myös kultainen shimmer, joka ei siirry kynnelle. Kaikesta tästä huolimatta lakka on kaunis kahvi tilkalla maitoa-sävy, joka peitti 3 kerroksella ja levittyi kenkkuleimatta.

Koristeiksi ne hillotut decalit ja simppeli lakkaus oli valmis.


lauantai 30. elokuuta 2014

Flowerbomb 2.0 ja muita kuulumisia

Aloitetaan niillä muilla kuulumisilla. Monesti postaustaukojen selittely koetaan ärsyttävänä (mitä se lukijoiden näkökulmasta onkin), mutta tällä erää kun tauko on venähtänyt minunkin mittapuullani melkoisen pitkäksi, haluan vähän kertoilla miksi näin. Asiaan on parikin syytä. Ensimmäinen niistä on, että olkapäähäni kehittyi melko ikävä limapussin tulehdus, joka ärtyi about kaikesta, mutta ennen kaikkea tietokoneella istumisesta. Työni ollessa lähinnä tietokoneella istumista halusin minimoida kotona tietokoneella kulutetun ajan. Käsi on edelleen kipeä, mutta nyt sen kanssa jo pärjäilee.

Toinen syy onkin sitten jo hieman monimutkaisempi juttu, huomasin heinäkuun alussa että bloggaamisesta oli tullut pakkopullaa ja ennen mukava lisä harrastukseen muuttuikin painolastiksi. Asetin itselleni takarajan, että elokuun lopussa täytyy tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen, mutta siihen asti en mieti sitä, että pitäisi blogata. Tunteet on vaihdelleet laidasta laitaan, välillä olen kaivannut blogia paljon ja toisina päivinä olen ollut varma, että ainut postaus, jonka kirjoitan on lopettamispostaus. Nyt elokuun lopun ollessa käsillä ajatukset on rullaneet blogin ympärillä yhä suuremmissa määrin. Asioita pyöritellessäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki negatiiviset asiat bloggaamisessa ovat ihan itse kehittelemiäni. En ole saanut ilkeitä kommentteja, minulla ei ole yhteistyökuvioita, jotka velvottaisivat tekemään postauksen tiettynä päivänä tai muuta vastaava. Huonot kuvat, liian harva postaustahti ja tarve "tehdä kynsiä blogia varten" ovat kaikki vain omassa päässäni. Ja kuitenkin  olen kaivannut takaisin, joten päätin että teen paluun sillä lailla hiljakseen, postailen silloin kun on asiaa enkä kehitä pakkomiellettä johonkin tiettyyn postaustahtiin. Teen kynnet itseäni varten ja esittelen ne blogissa.

Mutta se siitä, nyt siihen kukkapommiin.

Kun näin Sissin postauksen tästä Powder Perfectin ihanuudesta must have-listani kasvoi yhdellä lakalla. Metsästin sitä melko pitkään, sillä aina kun olisin ollut tilaamassa se oli joka paikasta loppu. Lopulta kuitenkin sain sen ja voi herramunvereni se on UPEA. Lakkasin alle pari kerrosta Cadillacquerin Pinkmania ja sitten pari kerrosta Flowerbombia saavuttaakseni omaa silmää miellyttävän peittävyyden. Vaikka Flowerbombissa on paljon kaikkea mahdollisuutta, se levittyi todella nätisti. Glitterit asettuivat ilman kenkkuiluja, eivätkä jääneet törröttämään. Koska lakka on näyttävä yksinäänkin, en lähtenyt koristelemaan sitä mitenkään. Olen tuijottelut näitä kynsiä jo useamman päivän ja ihan harmittaa ottaa nämä pois, mutta kärkikulumat alkaa olla neljän päivän jälkeen sitä luokkaa, että pakko vaihtaa.


lauantai 12. heinäkuuta 2014

Nudette

Suhteeni skittletteihin on kohtuullisen ristiriitainen, ihastelen niitä kyllä muiden kynsillä, mutta omilla kynsillä ne tuntuvat epämukavilta ja sekavilta. Kuitenkin olen ostanut melko paljon indie jellyglittereitä, joiden koristelu aiheuttaa melkoista päänvaivaa ja niiden käyttöön skittlette olisi mitä mahtavin koristelutyyli.

Päätin siis alkaa taas harjoitella ja aloitin tutulla ja turvallisessa nudella. Idea lakkaukseen lähti Dollish Polishin ihanasta Penny... Penny... Penny... lakasta, joka oli pakko saada heti kun Dollish Polishit ilmestyivät Cesarsille. Penny on nude jelly, jossa on kuparisia hexglittereitä monessa koossa sekä kuparisia neliöglittereitä. Monissa swatcheissa sanottiin, että se peittäisi yksinäänkin kahdella kerroksella, mutta minä laitoin alle kerroksen OPIn Don't Prezel My Buttonsia ja kaksi kerrosta Pennyä saadakseni itseäni miellyttävän lopputuloksen. Keskisormen lakkasin myös Don't Prezel My Buttonsilla, joka on luottonudeni juuri siitä syystä, että se peittää kahdella kerroksella. Lisäksi kuparin värisiä niittejä. Nimettömään lakkasin simppelisti OPIn A Butterfly Momentia kolme kerrosta ja homma oli sillä selvä. Näistä tulikin sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan tuijottelukynnet.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Nukkekoti

Näissä arkistojen aarteissa nähdäänkin pitkät kynnet viimeistä kertaa hetkeen. Kun katselin muiden bloggaajien lyhyitä kesäkynsiä, niin innostuin itsekin. En vain ajatellut loppuun asti, sillä kynteni alkavat napsua poikki hetki kun niitä reilummin lyhentää. Nysät ne nyt sitten on. Muutta, täytyy ajatella että kynnet ovat uusiutuva luonnonvara. Lyhyitä kynsiä voi käydä jo kurkkimassa instagramista, jonne tämäkin jäärä suostui uuden lelun myötä liittymään. muppedollie nimellä löytää.

Mutta palataanpa nyt postauksen aiheeseen. Tänään esittelyssä siis on jälleen kerran yksi Cadillacquerin lakka, jota olen vissiin hehkuttanut aiemminkin täällä blogissa. Köh. Hamstrasin tämän Dollhousen pienen empimisen jälkeen poistuvista lakoista. Ennen en oikein pitänyt tälläisistä "valmiista" glittersandwich-lakoista, mutta pikku hiljaa olen alkanut innostumaan. Vaikkakin koen ne edelleen hankaliksi koristella. Tässä lakassa on pinkkiä, valkoista isompaa glitteriä ja hopeista pienempää glitteriä hitusen violettiin taittavalla nudepohjalla. Itselläni meinasi olla hankaluuksia löytää pohjalle sopivaa lakkaa, sillä yksinään tämä ei olisi kyllä peittänyt ikinä. Testailujen jälkeen päädyin kuitenkin lakkaamaan alle kerroksen OPIn My Very Fist Knockwurstia ja päälle kaksi kerrosta Dollhousea, glitterit tasottuivat hyvin päällyslakan alle ja lakka oli muutenkin oikein nätisti käyttäytyvä yksilö.

Kuten sanottu, tälläisten lakkojen koristelu on hankalaa ja metsään mentiin tälläkin kertaa. Lisäsin kaveriksi valkoiset decalit, jotka sitten tuntuivat vähän "irtonaisilta". Koska aavistelin näin käyvän otin kuitenkin kuvat pelkästä Dollhousesta yksinäänkin.




maanantai 23. kesäkuuta 2014

Spesiaali päivä

Kun ostin OPIn Puren, holvasin sitä kaikille kynsille ja mainitsinkin, että aion hillota sitä erityistapauksiin sen jälkeen. Jo sitä kirjottaessani minulla oli kirkkaana mielessä mikä olisi seuraava päivä, jolloin sitä käyttäisin.

Se päivä koitti tuossa jokunen aika sitten, kun miehen kanssa vaihdettiin avohoito aviohoitoon.

Päätin tosiaan olla hurja ja tehdä kynnet päivää ennen vihkimistä ja sainkin huomata, että vaikka pinkkejä lakkoja on kertynyt melkoinen määrä, niin ainoatakaan juuri oikeansävyistä ei löytynyt. Ja eikun paniikkishoppaamaan lähimpään kauppaan, josta löytyikin sitten ihan kelpo yksilö. Rimmelin Don't be shy uudesta Rita Ora-kokoelmasta. Melko tumma pinkki, joka peitti kahdella kerroksella. Sitä laitoin nimettömiin ja sinne kaveriksi OPIn I Snow You Love Me'n glittereitä. Muihin kynsiin sitten ihan simppelisti vain Essien Licorice ja päälle OPIn Purea.

Kuvat on otettu potrettikuvauksen yhteydessä ja kiitos niistä kuuluukin Tuikulle. En nimittäin muistanut (jostain kumman syystä) kuvata. Kun sanoin, että kynnetkin pitää saada kuvattua niin mies mutisi vain, että "Blogiinko ne pitää kuvata". Tänne hyvinkin.







lauantai 14. kesäkuuta 2014

He Saw, She Saw

Niinhän siinä kävi, että kun antoi pikkurillinsä niin se vei koko käden. Mikä niin? Indielakat ja eritoten Cadillacquer on löytänyt paikan lakkalaatikostani. Tänään esittelyssä on jo otsikossakin mainittu He Saw, She Saw.

Vaikka en erityisemmin ole aiemmin perustanut tälläisistä crelly-glitter-härpättimistä, tämä lakka huuteli nimeäni ja päätin kotiuttaa sen. Sillä, että se on nude oli melko paljon tekemistä asian kanssa. Lakka pitää sisällään erikokoisia mattaharmaita glittereitä, sekä sinertäviä microglittereitä ja hienoista vihreää hohtoa, joka ei niinkään kynnellä enää erotu. Vaikka lakassa on vähän sitä ja tätä, niin se ei ole yhtään överi. Useassa blogissa mainittiin, että se peittäisi kahdella kerroksella, mutta itse suhtauduin siihen skeptisesti joten lakkasin alle kerroksen Opin Don't Prezel My Buttonsia. Päälle kaksi kerrosta He Saw, She Saw'ta. Lakka levittyi nätisti, eivätkä glitteritkään jääneet kovin pahasti törröttämään mistään, pienet muhkuraisuudet tasoittuivat päällyslakalla.

Tälläisten lakkojen kanssa ongelmana minulla on yleensä koristelu, sillä monesti lakassa itsessään on jo niin paljon kaikkea, että koristeiden kanssa menee överiksi. Yksinkertaisella linjalla mentiin tälläkin kertaa, sillä laitoin kynsiin vain mustat ruusudecalit, jotka taisin ekan kerran nähdä Emman blogissa ja olen himoinnut niitä siitä asti. Ruusut on kivoja. Ja lempikukkiani, vaikka se jokseenkin kliseistä onkin. Joskaan aitoja ruusuja meillä ei ole kuin juhlien jälkeen, sillä olen kieltänyt miestä tuomasta mitään rehuja tähän talouteen, koska ne kuolee kuitenkin alta aikayksikön. Minua ei ole siunattu vihreällä peukalolla ja saan nimittäin kaktuksetkin tapettua.


torstai 29. toukokuuta 2014

Arvonnan voittaja

Synttäriviikon arvonta on nyt päättynyt ja arvonta suoritettu


Arvonnan virallisina valvojina toimivat Perry (joka kyllä lähinnä haittasi arvonnan suorittamista) sekä Alice


Ja *rumpujen pärinää* voittaja on:


Otan sinuun yhteyttä ja sinulla on viikko aikaa vastata, muuten arvon uuden voittajan.

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Se Lähes Täydellinen

Lähes jokaisella harrastajalla on Se Täydellinen Sävy metsästyksessä jostain tietystä väristä. Minulla on ollut kaksikin, toinen on täydellinen nude. Jonka jo löysinkin. Hakusessa on edelleen se täydellinen vaaleanpunainen.

Ja tänään esittelyssä on yksi kokeilu tuon sävyn metsästyksessä. Se Lähes Täydellinen, piCture pOlishin Fairy floss. Lakka ei  missään nimessä ollut sellainen "Ah tätä täydellisyyttä, tämä levittyy kuin unelma oikealle paikalleen pelkän ajatuksen voimalla", mutta melko hyvä vaaleanpunaiseksi. Ne ovat lähes poikkeuksetta jotenkin kenkkuja. Kolmella semi-paksulla ja huolellisesti levitettävällä kerroksella selvittiin. Kaikki hyvin tähän asti. Mutta se sävy, se on hitusen liian lämmin minulle. Harmittaa niin vietävästi. Parhaita vaaleanpunaisia mitä olen kokeillut, mutta kaksi mahdollisuutta annettuani täytyy todeta, että tämä lakka ja minun ihonsävy ei toimi keskenään. Laitoinkin kaksi kerrosta Essien Pure Pearlfectionia päälle, jotta sain lakasta hitusen kylmemmän sävyisen. Kuvaaminenkin oli hankalaa, eikä lakka tahtonut millään toistua oikeansävyisenä. Tosin, selasin tuossa swatcheja kyseisestä lakasta eikä se näyttänyt missään kuvassa samalta kuin minun kynsilläni.

Kaveriksi laitoin pitsi-ruusu-decaleita, jotka piti leikata sopivaan kokoon ja melko hyvin onnistuinkin siinä. Ja olipa pitkästä aikaa kiva laittaa decaleita, jotka toimivat niin kuin pitää! Melko vähäiseksi on oma käyttöni jäänyt, kun tuntui että sattuu kura decaleita toistensa perään.

Periaatteessa nämä on ihan kivat kynnet, mutta tämä vääränsävyinen lakka kenkuttaa sen verran lujaa, että tuskin ovat kovin pitkäikäiset.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Hairahdus

Kehitystä on tapahtunut niin lakkaaja kuin kuvaajanakin. Yksi kehitys, mikä teemaviikolla ei ilmennyt sinällään on lakkamaku. Ennen ruokakauppa reissuilta saattoi tarttua joku lakka mukaan, jos se sattui olemaan kivan värinen tms. Sitten tutustuin parempiin merkkeihin ja ruokakaupasta mukaan tarttuneet lakat vähenivät lähes olemattomiin.

Tässä postauksessa esiintyy kuitenkin yksi tälläinen ruokakaupasta mukaan ostos, joskin tämä on ostettu suositusten perusteella. Lämpimät ja aurinkoiset kelit saivat himoitsemaan taas minttulakkoja, mutta hyviä on hankala löytää. Olen aikanaan  kuluttanut loppuun(!) yhden Essien Mint Candy Applen, jonka väri on upea, mutta muuten lakka oli aika hankala. Hypinkin riemusta, kun luin että sille on dupe, joka toimii hyvin.

Siispä kaupasta tarttui mukaan Rimmelin Peppermint, joka toimi juuri niin hyvin kuin sanottiin. Peitti kahdella kerroksella eikä muutenkaan kenkkuillut. Harkitsin jopa toisen pullon hamstraamista varalle, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kaukana on ne ajat jolloin pullon saisi kulumaan loppuun sellaisessa ajassa etteikö sille olisi tullut jo yhtä hyvää tai parempaa korviketta.

Tiesin, että halusin parittaa Peppermintin kermaisen Color Clubin Poetic Huesin kanssa, josta tarkempi esittely löytyy täältä. Toteutus oli vain hakusessa, joten pinterestiä selailemaan. Siellä törmäsin tähän kuvaan ja päädyin tekemään leopardi-kuosia kynsille pitkästä aikaa. Kuosi on melkoinen mielipiteiden jakaja, itselläni se ei herätä tunteita oikeastaan suuntaan taikka toiseen, ainakaan näin pienissä annoksissa. Plussaa siitä, että se on helppo koristelutyyli.


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Teemaviikko: Katsaus kehitykseen osa 3

Innostuin kovasti blogin alkuaikoina näistä dottariruusuista, sillä ne oli tälläiselle rähmäkäpälällekin helppo tapa koristella kynnet käsin, joten sellaiset on esillä myös nyt.

Tähän uusintaversioon lakkasin alle Sechen Prim & Polishedin, joka on väriltään melko samanlainen Essien Go Ginzan kanssa, tosin tämä P&P on enemmän siniseen taittava lila. Pigmenttiä olisi ollut peittoon kahdella kerroksella, mutta koska levittyvyydessä olisi ollut toivomisen varaa jouduin laittamaan kolme. En ole ihan varma, mitä tämän kanssa tekisin sillä tämänkaltaisia (joskaan ei täysin dupeja) sävyjä minulla on melko paljon.

Ruusuihin käytin Isadoran Bella Vitaa ja China Glazen Gamer Glamia, lehdet tein Essencen That's what I mint!-lakalla, sillä se on kivan pastellinen ja sopi näiden hemppisruusujen kaveriksi.

Kuva on otettu auringonpaisteessa, jotta Gamer Glamin holoisuus pääsisi oikeuksiinsa.


Ja sitten alkuperäinen

Vaikka vanha kuva ei laadullaan taaskaan päätä huimaa, nin täytyy sanoa, että ruusujen toteutus on siinä kyllä parempi.

Tähän postaukseen päättyy synttäriviikon juhlinta, sekä tämä teemaviikko. Tämä oli mukava toteuttaa ja huomata, että kyllähän sitä kehitystä tapahtuu niin kuvien kuin lakkaustaitojenkin suhteen, vaikkei se aina siltä tunnukkaan.

perjantai 16. toukokuuta 2014

Teemaviikko: Katsaus kehitykseen osa 2

Näiden kynsien kanssa jouduin soveltamaan ehkä eniten koko projektini aikana, sillä alkuperäisiin kynsiin olin käyttänyt decaleita, joita minulta ei enää löydy. Olin tosin varma, että mustia versioita olisi vielä pitänyt löytyä. Alkuperäisessä lakkauksessa on käytetty Orlyn Ancient Jadea, joka kyllä (jostain kyseenalaisesta syystä) löytyy edelleen lakkalaatikosta, mutta jos lakka on jo silloin aiheuttanut turhautumista, niin en usko, että taitojen ja maun kehittyessä se olisi ollut yhtään sen miellyttävämpi kokemus.

Valitsin siis tähän uusintaan Zoyan Wednesdayn, jonka ostin eräältä Helsingin reissulta sen kummemin swatcheja tarkastelematta. Pullossa se näytti hitusen sinertävältä tummalta mintulta, joten yllätys olikin suuri jälkeenpäin swatcheja selatessa kun useampi kuvaili sitä turkoosiksi. Googlen kuvahaulla  löysinkin todella eri sävyisiä swatcheja eikä oikeastaan mikään niistä vastannut sitä, miltä lakka kynsilläni näyttää. Omat kuvani eivät ole poikkeus. Joskin aika lähelle sain kuvattua oikeanlaisena, ehkä hitusen minttuisemmalta se näytti luonnossa. Hankalasta kuvattavuudesta ja väri-ihmetyksestä huolimatta lakka oli oikein mukava tapaus, pigmentti olisi riittänyt peittävyyteen jo kahdella kerroksella, mutta pienestä raidoittumisesta johtuen jouduin laittamaan kolmannen kerroksen.

Lisäksi decaleita riikinkukko-teemalla, kuten aiemmassakin lakkauksessa.

Ja alkuperäinen versio

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Synttäriviikon arvonta

Arvonta on päättynyt

Tarkoituksenani oli, että arvonta osuisi blogin synttäreille päivälleen, mutta olin katsonut kalenteria väärin ja oikeasti se päivä olisi osunut torstaille. Olin jo kuitenkin suunnitellut postausten rytmityksen ja maanantaina kerkesin jo tätä hieman mainostaakin, joten menköön nyt näin päivää liian aikaisin.


Palkintoon kuuluu siis OPIn Sheer Tints-minisetti, iso arkki (sisältäen neljä pienempää arkkia) water decaleja sekää Gina Tricotin kulttivalkoinen.

Arvonnan säännöt
1. Olet julkinen lukija (GFC, Bloglovin, yms. mistä voin asian tarkistaa).Kerro mitä kautta seuraat. Tästä siis yksi arpa.
2. Olit lukija jo ennen arvontaa. Tästä yksi arpa.

Arvontaan osallistut kommentoimalla montako arpaa saat sekä jättämällä toimivan sähköpostiosoitteen.
Arvonta päättyy 28.5

// edit. Lisätty maininta toisesta arvasta vanhoille lukijoille

maanantai 12. toukokuuta 2014

Teemaviikko: Katsaus kehitykseen

Keskiviikkona tulee tasan vuosi täyteen tälle blogille ja silloin on teille lukijoille luvassa jotain pientä kivaa.
Lisäksi synttäriviikko on  myös blogin ensimmäinen teemaviikko, jonka ideana on katsastaa miten paljon sitä on tämän harrastuksen kanssa kehitytty. Sille kun tahtoo itse tulla sokeaksi. Ihan joka päivä ei postausta ilmesty, mutta joka toinen kuitekin. Ja ideanahan tässä on, että olen tehnyt uudestaan nykyisillä taidoillani kolme ensimmäistä julkaisemaani lakkausta.

Tätä ensimmäistä ei löydykään blogista, vaan tämä on julkaistu Facebookin Lakkaushaaste-ryhmässä. Otin sen mukaan teemaviikkoon siltikin, sillä tämä on ihka ensimmäinen lakkaus, jonka olen laittanut näkyville julkisesti. Alkuperäinen kuva löytyy postauksen lopusta.

Tässä uusintaversiossa käytin Picture Polishin Peaches n' Cream lakkaa, joka ei kylläkään halunnut millään toistua sävyiltään oikeana missään ottamassani kuvassa. Suosittelenkin kurkkaamaan swatchit täältä. Levittyvyys ei ollut mitään huippuluokkaa ja raidottumista meinasi tapahtua, joskin kieli melko keskellä suuta ja kolmella kerroksella sain ihan nätin pinnan aikaiseksi. Paras tämä kuitenkin on tähän mennessä kokeilemistani persikkaisista lakoista ja näin ollen saa jäädä kokoelmaan. Sävyltään tämä on kuitenkin aika täydellinen. Tai ainakin juuri sellainen, millaista olen etsinyt.

Ruusujen pohjat puuhasin dottarilla ja Zoyan Shelbyllä, siveltimellä maalailin viivoja Gina Tricotin Whitellä ja ruusujen lehdissä on Zoyan Wednesday.

Ja kyllähän sitä huomaa kehittyneensä, ennenkaikkea kuvaajana. Ei sillä, että edelleenkään olisin kovin tyytyväinen ottamiini kuviin, mutta voi herramunvereni noita vanhoja kuvia...



Ja tässä sitten se vanhempi versio:


torstai 1. toukokuuta 2014

Koktaileja ja kookospähkinöitä

Essien Coctails&Coconuts on ollut tämän kevään hittinude blogeissa, eikä suotta.

Itselläni em. mainittu lakka peitti kolmella ohuella kerroksella, eikä raidoittunut. Edes sillä Essien kapealla siveltimellä. Lakka vaikuttaa melko samanlaiselta OPIn Don't prezel my buttonsin kanssa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tehtyä tikkuvertailua, erona on ainakin se, että Coctails&Coconutsissa on  Essielle ominaista hopeista hitulaa, joka ei joskaan omissa kuvissani erityisemmin näy.

Kaveriksi pääsi toinen uutukainen, nimittäin Color Clubin nudeholo Cherubic, koko kynnellä en näistä in-your-face-holoista välitä, mutta leimauksiin ne on erityisen hyviä. Nopeasti saa lakkaukseen sitä pientä jotain.
Leima on yksi alkuaikojeni suosikkikuvioista, ruusuja Bundle Monsterin laatasta 323.

Tykkäsin tästä simppelistä lakkauksesta ja viihdyinkin näillä useamman päivän.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Luottolakkamateriaalia

Tänään esittelyssä on jälleen yksi ihanuus Cadillacquerilta, ennen kuin luokseni saapuu lisää moisia ihanuuksia.

Beyond the Walls on upea taupe, johon on lisätty sinistä shimmeriä, sinistä hitulaa ja jopa holoa! Ja silti se onnistuu näyttämään hillityltä ja ei yhtään sekavalta. Ja kuitenkin niin upealta etten taaskaan halunnut peittää sitä kovin monimutkaisilla koristeluilla. Ihan vain hopeiset siirtokuvat nimettömiin ja keskisormiin. Viihdyin näillä kynsillä useamman päivän, enkä malttanut olla tuijottelematta. Koostumukseltaan tämä oli hitusen paksumpi, kuin Pinkman, mutta yhtälailla vaati minun kynsilläni 3 kerrosta peittävyyteen. Ongelmahan tämä ei minulle ainakaan ollut, koska todella nopsaan tämäkin kuivui. Olen niin ihastunut tähän lakkaan, etten jaksa edes riehua huonoista hopeisista decaleista.

Tosiaan, hullaannuin Cadillacquerin pääsiäisalesta (koodilla eastersale20 saa 20% alea ennen postikuluja 20$ maksavista tilauksista) ja tilasin kaksi lakkaa lisää kokoelmiini. En ole erityisen merkkiuskollinen, enkä ole ennen tätä odottanut minkään merkin kokoelmaa mitenkään erityisemmin. Kuitenkin tähän mennessä jokainen ostamani ja kokeilemani lakka Cadillacquerilta on ollut ihan rakkaus- ja luottolakka materiaalia. Upeita yksinään, muttei tylsiä.

Minun kuvani ei tuo oikeutta tälle lakalle, joten suosittelen kurkkaamaan kunnolliset swatchit täältä.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Pikaiset

Minut on vallannut joku less is more-kausi, sillä päätin tässä eräänä päivänä tekaista skittletten. No sain pohjat tehtyä, koristelemaan en edes alkanut kun kynnet tuntui niin mahdottoman levottomilta. Vaikkakin näin jälkeen päin kuvista katseltuna ei ne niin levottomilta näytäkkään.

Peukaloissa, etusormissa ja pikkurilleissä on kaksi kerrosta Essien Lovie Dovieta, joka on näppärä peruspinkki. Joskus aikanaan se kuului lähes rakkauslakka-kategoriaan, mutta aikojen saatossa maku on muuttunut ja on tullut tutustuttua niin erilaisiin lakkoihin, ettei essiellä enää riitä rahkeet.

Keskisormiin lakkasin alle kerroksen Lovie Dovieta ja sen päälle kaksi kerrosta China Glazen uutuushiekkaa Wish On A Starwishiä, kaunis pinkki lakka reilulla kultaisella hohteella. Swatchit kertovat sen peittävän yksinäänkin 3 kerroksella, mutta kuvien perusteella se näyttää silloin melko möykkyiseltä ja itse pidinkin enemmän kun laitoin alle kerroksen toista lakkaa.

Nimettömissä on sitten OPIn LAMB-nimihirviö, joka on esitelty aiemmin täällä. Ilman tätä less is more-kautta olisin varmasti pitänyt näistä paljonkin, mutta nyt nämä sai lähteä kynsiltä melko pian kuvaamisen jälkeen.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Blogigallup / Mellan haaste (paljon kuvia)

Haaste on lähtöisin Mellan Like it. Love it!-blogista ja minut haastoi Lady Narcissa



Blogihaasteen säännöt: Kerro, keneltä sait haasteen. Ensimmäinen kuva on tärkeä kuva tai pieni kollaasi blogistasi. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa.

YLEISTÄ

Milloin perustit blogisi?

- Perustin 15.5.2013, hurjaa, kohta juhlitaan pikkuisen yksivuotissynttäreitä.

Mistä blogin nimi tulee?
- Tämä tarina oli itseasiassa tarkoitus liittää jo Alice Cooper-kynsien yhteyteen, mutta fanityttöillessä unohdin. Eli blogin nimeä pohdiskelin kovasti ja lähdin etsimään inspiraatiota suosikkiartistieni ja bändieni tuotannosta ja Alicellahan on biisi nimeltä Bed Of Nails, joten nimi on puhtaasti sanaleikki kyseisestä kappaleesta.

Mikä on nimimerkkisi tarina?
- Käytin ennen monessakin paikassa nimimerkkiä Muppe, johon jossain vaiheessa lisäsin perään sen ollessa varattuna Dollien (= Muppe Dollie), kun perustin tätä edeltävän blogin kaipasin anonyymiteettiä joten käyttöön jäi vain Dollie.

ARKISTO 

Näytä jokin vanhoista bannereistasi


Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään
- Oon nyt vähän tylsä ja vastaan, että kaikki kommentit saa hymyilemään

Muutama kuva sinusta eri vuosilta
Tältä se mun sisäinen teinirokkari näyttää!



Huomatkaa asuun mätsäävät kynnet

Tullaan nyt sit kerralla kunnolla "kaapista ulos"

POSTAUS 

Postaus, mistä olit erityisen ylpeä?
Tästä, onnistuin hyvin mielestäni kunnioittamaan kynsien inspiraation lähdettä

Postaus, joka oli kuukauden suosituin?
- Google analyticsin mukaan se on tätä edeltävä postaus

Postaus, jonka haluat kaikkien näkevä?
- Tämän kanssaharrastajista kirjoittamani postauksen, te teette tästä harrastuksesta niin upean kuin se on!

SEKALAISTA

Oletko tehnyt teemaviikkoa?
- En vielä, mutta sellainen on suunnitteluasteella

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
- Ei

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?
- En, paitsi miiteissä, jotka eivät kylläkään ole olleet pelkästään bloggaajille

TILASTOT

Kävijämääräsi tällä hetkellä?
- Viimeisen kuukauden aikana 125 yksilöityä kävijää 

Lukijamääräsi tällä hetkellä?
- GFC 29 + bloglovin' 3

Sivunkatseluja tällä hetkellä?
- Google analyticsin mukaan viimeisen kuukauden aikana on ollut 472 yksilöityä katselua

LUKULUETTELO

Blogi, jonka postauksia odotat eniten?
- Better Nail Day, ehdottomasti, ma-ke-pe-aamujen rutiini on ehdottomasti aamukahvi ja Better Nail Dayn postaus. Lisäksi Wasting Lifestyle ja Jos Edes Kynnet

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen?
- Niistä jotka edelleen päivittyvät ensimmäinen on .:Analog Trash:. ja viimeinen ZigiZtyle

Blogi, johon liityit lukijaksi viimeksi?
- En muista, terveisin kultakala

KUVIA

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi



Elikkäs haastetuksi tuli:
Better Nail Day
Wasting Lifestyle
ZigiZtyle
Jos edes kynnet

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevättä kaivaten

Nämä kynnet on tehty silloin, kun keli oli todella keväinen ja fiiliskin sen mukainen. Ajattelin, että näillä saan karkotettua luvatun takatalven. No ei mennyt ihan niinkuin piti, nimittäin ehkä pari päivää kynsien tekemisen jälkeen tarvoin nilkkojani myöten hangessa töihin. Kiitos vaan tyhjästä taikausko.

Sissi esitteli blogissaan Cadillacquerin ihanan Pinkmanin ja niin sitä itsekurintonta vietiin taas, naputtelin itseni Cadillacquerin sivuille ja klikkailin koriin Pinkmanin ja erään toisen lakan. Lakat tulivat todella nopsaan, muistaakseni alle viikossa.

Ja onhan se upea, todella uniikki sävy niinkuin Sissi sitä kuvaili, huurteinen malva. Lakka on jokseenkin hillitty, mutta kuitenkin siinä on sitä jotain.

Halusin antaa lakan loistaa ja valitsin koristeiksi simppelit valkoiset decal kukkaset joiden keskelle laitoin hopeiset niitit. Ja tykkäsin tästä lakkauksesta todella paljon ja vietinkin näillä useamman päivän.


perjantai 14. maaliskuuta 2014

Mistä aita on matalin

Intoa olisi laittaa kynsiä vaikka millä mitalla, mutta tuntuu ettei päivissä ole tarpeeksi tunteja. Siksi aina välillä on hyvä mennä siitä mistä aita on matalin, kuten näiden kynsien kanssa tein.

Halusin päästä kokeilemaan hypetettyä OPIn Love.Angel.Music.Babya, sillä tykkäsin lakan "serkusta" This Gown Needs A Crownista.

Enkä joutunut pettymään, vaikka L.A.M.B vaatikin kolme kerrosta peittääkseen minun kynsilläni niin lakkaaminen oli silti ilo, sillä lakka levittyi nätisti sinne minne pitikin ja kuivui nopsaan. Laitoin päällyslakan, sillä itse en tuosta satiinipinnasta niin välitä ja kuten TGNC tämäkin näytti upeutensa vasta sen jälkeen.

En oikein välitä kullasta värinä, mutta kuten moni muukin on sanonut, niin tämä on tarpeeksi vaaleansävyinen ollakseen miellyttävä.

Kuvissa näkyy hieman kärkikulumaa, sillä kerkesin kuvaamaan kynnet vasta kaksi päivää lakkaamisesta ja tässä onkin toinen syy miksi tulee nykyään mentyä melko pitkälti melko simppeleissä kynsissä, uusi työharjottelupaikkani sisältää paljon koneella naputtelua ja paperien selaamista, joten lähes jokainen lakka näyttää parin päivän jälkeen tuolta.

Koristeiksi valitsin tuollaiset mustat kiekuradecalit, lähinnä nopeutensa vuoksi, mutta kyllähän ne nätiltä näytti. Oikeastaan niin nätiltä, että näistä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan tuijottelukynnet.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Harvinaista

Kotiutin tuossa joku aika sitten kirpparilta Cadillacquerin Firefliesin, en tiennyt merkistä silloin oikeastaan mitään, mutta lakka näytti kivalta. Sitten Emma pisti blogissaan pystyyn Cadillacquer-teemaviikon ja tajusin, etten ole tätä omaa ihanuuttani esitellyt.

Kokeilin skittletteä ja vaikka mitä koristeluja tämän lakan kanssa, mutta mikään ei näyttänyt omasta mielestäni riittävän hyvältä. Sitten koin valaistumisen, tämä on niitä harvinaisia lakkoja, jotka eivät kaipaa kaverikseen mitään. Upea lakka, jonka tummanvioletissa pohjassa kimaltelee violetti shimmer, pienet violetit ja kultaiset glitterit. Kun pakotin miehen ihailemaan lakkaa, hän kuvasi osuvasti lakkaa "kuin tähtitaivaaksi".

Tikulla lakka peitti kahdella kerroksella, mutta itse pidin enemmän lopputuloksesta kun lakkasin alle kerroksen China Glazen Charmed I'm surea.

En saanut lakan upeutta haluamallani tavalla tallennettua kuviin, joten otin kaveriksi vielä kuvan pullosta, että varmasti kaikki saa oikean kuvan tän lakan upeudesta.

Kiitos tämän lakan, Emman teemaviikon, Sissin ja allekirjoittaneen heikon itsekurin tilailin pari lakkaa lisää tätä merkkiä kokoelmiini.


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Arvaa kuka

Bloggaaja on ollut inspiksenä tämän kertaisiin kynsiin?

Sissin skittlettet alkaa olla jo käsite. Eikä ihme, lämpesin itsekin kyseiselle tyylille vasta kun moisia alkoi Sissiltä ilmestyä, niin harmonisia eikä yhtään sekavia!

Tämän postauksen nähtyäni päätin yrittää apinoida.

Ja eikun lakkalaatikostoa kohti etsimään toisiinsa sopivia lakkoja. Peukaloihin, etusormiin ja pikkurilleihin valikoitui jo aiemmin nähty Illamasquan Velocity. Keskisormiin kaivelin miittiostoksien joukosta kaivelin Kikon Sugar Matin numero 634, joka on ihana vähän "likainen" violetihtava vaaleanpunainen, joka kylläkin vaati 3 kerrosta peittääkseen. Nimettömiin sitten laitoin Gina Tricotin valkoisen.

Koristelut halusin pitää mahdollisimman yksinkertaisina, joten nimettömiin laitoin vain tuollaiset lakkauksen värimaailmaa toistavat kukkadecalit ja etusormiin oli tarkoitus laittaa tuohon kikoon sopivat niitit. Se nyt ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, minkä huomasin vasta kuvatessa päivänvalolampun kanssa, sillä kellertävässä normivalossa ne näyttivät melko saman sävyisiltä lakan kanssa.

Epäonnistuneista niitti valinnoista tykkäsin kyllä näistä kynsistä.


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Suunniteltua

Otsikko juontaa juurensa siitä, että kerrankin mulla oli suunnitelma. Ei kovin selkeä, mutta suunnitelma kuitenkin, ennen kuin aloin kynsiä laittamaan. Yleensähän minun tapauksessani näin ei ole, vaan valikoin lakan ja siinä lakkaillessa kehittelen jotain koristeluideoita.

Edellisten rokkikynsien vastapainoksi kaipasin nyt jotain simppelimpää ja siitähän se ajatus sitten lähtikin, halusin päästä lakkaamaan OPIn Don't Bossa Nova Me Aroundilla uudestaan ja halusin kokeilla Color Clubin Poetic Huesia leimaamisessa.

Näillä ajatuksilla sudin kaksi kerrosta Don't Bossa Nova Me Aroundia kynsille, leimaukseen päätyi Pueenin 27 laatasta tuo ruusu-sydän-verkko-härdelli. Tämä laatta on kyllä varmaan oma suosikkini kautta aikojen. Poetic Hues leimasi näppärästi, muutaman kuvan sain hieman levahtamaan, mutta kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen kynsiin, huomaamattomat ja simppelit, mutta kuitenkin kivasti koristellut. Tälläisistä minä tykkään.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Testissä: MoYou Rockstar Collection 06 ja suorakulmainen leimasin

Kun näin Papun fanityttökynnet ja mainninnan rockstar collectionista jokin naksahti sisäsälläni, tarkemmin ajateltuna se taisi olla sisäinen teinirokkarini. Menin selailemaan valikoimaa ja näin yllä mainitun laatan ja sekosin. Jätin kuitenkin ostamatta, sillä pelkäsin kuvioiden olevan liian isoja kynsilleni.

Sitten MoYou London lähti sponsoroimaan miittiämme ja saimme vapaavalintaiset laatat ja valinta oli helppo. En edes katsellut muita vaan tiesin mitä halusin, ajattelin että jos kuvat ovatkin liian isoja niin eipähän harmita niin kovasti.

Sitten vähän alustusta ennen kynsien esittelyä. Kuten alussa mainitsin sisälläni asuu edelleen pieni (tai ehkä sittenkin vähemmän pieni) teinirokkari, joka tiesi heti mitä kynsilleen haluaa. Muistan kun 13-vuotiaana istuin huoneessani ja huudatin Alice Cooperin I'm eighteen biisiä ja olin aivan varma, että kun olen 18 kuuntelen em. biisiä koko päivän.

No ihan koko päivää en kuunnellut, mutta kyllähän se keskiyöllä kun päivä vaihtui synttäripäiväksi lähti soimaan ja mikä vielä hienompaa pari päivää sen jälkeen kun olin täyttänyt 18 olin Sonispheressä livenä katsomassa Alicea. Miten hieno tunne se olikaan laulaa (lue huutaa) eturivissä muiden mukana "I'm eighteen and I like it". Sanoisinko, että siinä on synttärit, jotka ei ihan hevillä (ehehhe) unohdu.

Lisäksi toinen kissamme on nimetty Aliceksi.

Mutta jos sitten niihin kynsiin, jotka tämän shockrockin kummisedän kunniaksi väsäsin.

Aloitin lakkaamalla kaikki kynnet valkoiseksi Gina Tricotin valkoisella lakalla, joka pääsi aktiivikäyttöön kun näin Belegwenin vinkin vaihtaa suti Essien Blancista GT:n pulloon, eipä ollut tullut itselle mieleen ja olinkin vain yrittänyt kuluttaa blancia tyhjäksi saadakseni GT:n sen pulloon.

Nimettömiin leimasin Alicen kuvan ja täytyy kyllä myöntää, että kun kaivoin laatan kotelostaan suhtauduin skeptisesti siihen, että niinköhän kuva edes näyttää siltä miltä pitäisi. No ennakkoluulot sikseen ja kokeilemaan, leimasin Essien Licoricella ja kyllähän se näytti juuri siltä miltä pitikin. Kuvio nousi helposti laatasta ja siirtyi nätisti kynnelle. Hieman kuvaan jäi kyllä reikiä, mutten huomannut niitä ennen kuin valokuvasta.

Tilasin tosiaan aiemmin kun suorakulmaisesta leimasimesta alettiin kohista sellaisen itsellenikin, karhentelin sitä viilalla ja koitin leimata kuten aina, asetonia puhdistuksessa käyttäen ja eihän hommasta mitään tullut. Luovutin sitten ja hautasin leimasimen koristelaatikkoon. Sitten näin jossain vinkin että leimasin kannattaa putsata teipillä asetonin sijasta ja sitä kikkaa käytinkin nyt ja johan alkoi homma pelittää.

Muihin kynsiin sitten töpöttelin kelmulla sitä ainoaa punaista lakkaa, jonka omistan eli China Glazen Cranberry Splashia.


Laatta on saatu, leimasin olen itse ostanut.

I tried MoYou Stamping plate rockstar collection 06 and made nails to honour shockrock's godfather Alice Cooper. Stamping was easy and simple even tough I was pit skeptic would it look like it should look. You can see some holes in picture on photo, but I couldn't see them in real life

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kuopion kynsimiitti Vol 3: Miittikynnet

Miitissähän meillä oli teemana ystävänpäivä ja kynnet väsäsin sen mukaan, hieman huonolla menestyksellä tosin.

Ensimmäinen virhe oli jättää kynsien teko miittiä edeltävälle illalle, sillä siinä vaiheessa huomasin ettei mulla ole oikein muita ystävänpäivään sopivia koristeita kun leimat, jotka ei ihan kamalasti enää siinä yhdeksän aikaan illalla hotsita.

Oikeastaan ainut asia mikä kynsissä onnistui oli pohjalakan valinta, joka on ihana OPIn Don't Bossa Nova Me Around, monessa blogissa hypetetty uutuus-OPI. Samaan hypeen yhdyn minäkin, upeasti levittyvä ja kahdella kerroksella peittävä nude on jotain, joka jonkaisen lakkaajan tulisi omistaa. Täytyy kyllä ottaa pian uusiksi tämän kanssa, vähän paremmin onnistuneilla koristeilla.

Niin ne koristeet, nappasin hätäisenä tarra-arkin, jossa oli erilaisia sydämiä ja palloja. Ja sain taas oivan muistutuksen siitä, miksi aikanaan olen hylännyt tarrat. Ne repsottaa ja irtoilee ja näyttää ikävältä. Ainakin nämä olivat kaikkea edellä mainittua. Noh, aina ei voi onnistua.


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kuopion kynsimiitti vol 3: Jatkot Milballa + Sponssit (PALJON kuvia)

Make Up Storelta otettiin suunnaksi Milban koti, jossa oli tarjoilua nyyttärimeiningillä. Oikeassa nurkassa näkyy ihan huippu paleobrownie, joka oli niin hyvää, että minäkin söin kaksi palaa, vaikken edes tykkää suklaasta!

Kuva: Tuikku

Ennen ruokien kimppuun käymistä kuitenkin kirppisteltiin, itse sain muutaman lakan myytyä ja enkä ihan hirveästi hullaantunut ostelemaankaan, neljä lakkaa kotiutin.

Kirppistelyn ja herkuttelun lomassa juttua riitti kynsistä ja todella paljon aiheen vierestäkin, hauskaa oli! Täytyy taas mainita siitä, miten huippua porukkaa kanssaharrastajat on. Kuvia minulla ei kauheasti ole, sillä heivasin kameran melko pian laukkuun ja keskityin fiilistelemään.


Pakollinen ryhmäkuva
Kuva: Tuikku


Mahat täynnä olikin sitten hyvä ruveta tutkailemaan, mitä sponsorit meille olivat lahjoittaneet. Osa tuotteista jaettiin arpomalla. Alla olevassa kuvassa näkyy kaikki sponsorimme, jotka olivat hyvin avokätisesti osallistuneet tilaisuuteen, iso kiitos heille!


Make Up Storelta tuli Dotting Tool sekä arvottuna sain kosteuttavan aluslakan, josta olin ihan fiiliksissä ja jonka toivoinkin saavani kun MUSilla sitä esiteltiin. Lisäksi arvoilla sain myös kankaiset ruusukoristeet sekä paketin miniviiloja. Aluslakka on jo päässytkin testiin ja aluslakkana pidän siitä todella paljon, vaikutuksesta kynsien kuntoon täytynee raportoida pidemmän ajan kuluttua.

Carerialta tuli kasa lakkoja, tarroja, irtoripset sekä huulikiilto. Itseäni erityisesti näistä kiinnostaa tuo High Shine-päällyslakka, vaikkakin käytän lähinnä nykyiseltään pikakuivattajaa, mutta voisihan sitä koristeiden päälle lisätä kiiltoa tuomaan.

Saga Beauty tarjosi tarra-arkin, käsirasvanäytteen ja crackle-setin. Setti oli kyllä nätissä paketissa, mutta minä kerkesin purkaa nämä ulos sieltä ennen kuvaamista. Tämän setin mukana sainkin ensimmäisen keltaisen kynsilakkani.

Face Helsingiltä tuli kovasti kehuttu ziajan käsirasva sekä paesen lakka, käsirasvoja tarvitaan aina ja nyt minulla onkin niitä niin paljon, että kylvän niitä ympäriinsä, ettei varmasti jää kädet rasvaamatta.

Arpaonni jatkoi suosimistaan ja sainkin tämän cosmeryan lahjoittaman Cuccio Colourin lakan, olenkin halunnut päästä testaamaan tätä merkkiä jo jonkin aikaa!

Kauneudenkauppa.com lahjoitti OPIn lakan.

Consult Lady oli lahjoittanut kaksi China Glazen lakkaa sekä bb-voidenäytteen.

Mimax oli antanu Orlyn Matte FX lakan.

Misslisiltä tuli lisää orlya ja tässä vaiheessa täytyy todeta, että kuva vääristää kovasti eikä pinkki butterflies oli ihan noin räiskyvä oikeasti.

Top-Kosmetiikka lahjoitti dependin hiekkalakan sekä kynän.

Jt-cosmetics lahjoitti Mia Secretin lakkoja, itselleni sattui magneettilakka sekä alennuskoodin, jota te lukijatkin voitte vapaasti hyödyntää.

Mereneidiltä tuli lakka, kaksi viilaa, kynsinauhaöljy (jos sitä taas muistaisi aktivoitua sen kanssa) sekä tarra-arkki.

MoYoulta saimme vapaavalintaiset laatan ja skrapan sekä leimasimen, tästä laatasta on tarkempaa postausta tulossa ensiviikolla!

Cesarsshop oli lahjoittanut jokaiselle Konad-laatan, itselleni sattui USA-aiheinen m14.

SannaTaralta sain arvottuna kiekon täynnä erikokoisia ja värisiä strasseja.

Adeninalta tuli arkki tarroja sekä decaleita. Kyllä hieman harmitti kun kuulin heidän lopettamisuutisensa.

Laveralta tuli kylpysuolaa, kasvonaamio (joka ei ole kuvassa, sillä malttamattomana testasin sen ennen kuin otin kuvan), shampoo-näytteitä ja kaksi miniversiota käsirasvoista, joita olenkin täällä blogissa aiemminkin hehkuttanut.

Dermosililtä tuli kasa näytteitä, kuvasta taas puuttuu osa kun kerkesin (minäkö malttamaton?) osan ennen kuvaamista.

Riimin Beautyltä sain käsi/vartalorasvan, nyt ei ehkä hetkeen tarvitsekkaan rasvoja olla ostamassa.

Dr. Hauschkalta tuli käsirasva, joka päätyi jo yörasvaksi sekä kynsinauhaöljykynä, jonka ajattelin kiikuttaa työharjoittelupaikalleni.

Max Factorilta tuli ripsari.