lauantai 30. elokuuta 2014

Flowerbomb 2.0 ja muita kuulumisia

Aloitetaan niillä muilla kuulumisilla. Monesti postaustaukojen selittely koetaan ärsyttävänä (mitä se lukijoiden näkökulmasta onkin), mutta tällä erää kun tauko on venähtänyt minunkin mittapuullani melkoisen pitkäksi, haluan vähän kertoilla miksi näin. Asiaan on parikin syytä. Ensimmäinen niistä on, että olkapäähäni kehittyi melko ikävä limapussin tulehdus, joka ärtyi about kaikesta, mutta ennen kaikkea tietokoneella istumisesta. Työni ollessa lähinnä tietokoneella istumista halusin minimoida kotona tietokoneella kulutetun ajan. Käsi on edelleen kipeä, mutta nyt sen kanssa jo pärjäilee.

Toinen syy onkin sitten jo hieman monimutkaisempi juttu, huomasin heinäkuun alussa että bloggaamisesta oli tullut pakkopullaa ja ennen mukava lisä harrastukseen muuttuikin painolastiksi. Asetin itselleni takarajan, että elokuun lopussa täytyy tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen, mutta siihen asti en mieti sitä, että pitäisi blogata. Tunteet on vaihdelleet laidasta laitaan, välillä olen kaivannut blogia paljon ja toisina päivinä olen ollut varma, että ainut postaus, jonka kirjoitan on lopettamispostaus. Nyt elokuun lopun ollessa käsillä ajatukset on rullaneet blogin ympärillä yhä suuremmissa määrin. Asioita pyöritellessäni olen tullut siihen tulokseen, että kaikki negatiiviset asiat bloggaamisessa ovat ihan itse kehittelemiäni. En ole saanut ilkeitä kommentteja, minulla ei ole yhteistyökuvioita, jotka velvottaisivat tekemään postauksen tiettynä päivänä tai muuta vastaava. Huonot kuvat, liian harva postaustahti ja tarve "tehdä kynsiä blogia varten" ovat kaikki vain omassa päässäni. Ja kuitenkin  olen kaivannut takaisin, joten päätin että teen paluun sillä lailla hiljakseen, postailen silloin kun on asiaa enkä kehitä pakkomiellettä johonkin tiettyyn postaustahtiin. Teen kynnet itseäni varten ja esittelen ne blogissa.

Mutta se siitä, nyt siihen kukkapommiin.

Kun näin Sissin postauksen tästä Powder Perfectin ihanuudesta must have-listani kasvoi yhdellä lakalla. Metsästin sitä melko pitkään, sillä aina kun olisin ollut tilaamassa se oli joka paikasta loppu. Lopulta kuitenkin sain sen ja voi herramunvereni se on UPEA. Lakkasin alle pari kerrosta Cadillacquerin Pinkmania ja sitten pari kerrosta Flowerbombia saavuttaakseni omaa silmää miellyttävän peittävyyden. Vaikka Flowerbombissa on paljon kaikkea mahdollisuutta, se levittyi todella nätisti. Glitterit asettuivat ilman kenkkuiluja, eivätkä jääneet törröttämään. Koska lakka on näyttävä yksinäänkin, en lähtenyt koristelemaan sitä mitenkään. Olen tuijottelut näitä kynsiä jo useamman päivän ja ihan harmittaa ottaa nämä pois, mutta kärkikulumat alkaa olla neljän päivän jälkeen sitä luokkaa, että pakko vaihtaa.


4 kommenttia:

  1. Lakka on AIVAN ihana <3 Toivottavasti löydät blogikipinän uudelleen, kovin moni seuraamani blogi on nyt hiljentynyt ja lukulista ammottaa joskus tyhjyyttään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se todella on <3 Itsekin olen huomannut että nyt kevään/kesän aikana moni blogi on hiljennyt. Mutta jospa tämä omalla kohdalla tästä, lähden takaisin kouluun niin aikaakin on ihan erilailla kun töissä ollessa.

      Poista