perjantai 15. marraskuuta 2013

Todella huono kynsipäivä

Kun aloin lakkaamaan kynsiä, kaikki näytti menevän putkeen.

Aloitin projektin jo eilen ja lakkailin alle Essien Toggle to the top, vähän kummallinen valinta itselleni, mutta varsin onnistunut siitä huolimatta. Kaksikin kerrosta olisi riittänyt, mutta laitoin varmuuden varalta kolme. Ohut sutikaan ei haitannut, sillä lakka levittyi näppärästi, enkä saanut edes pahasti sotkettua kynsinauhoja.

Päätin jättää lakan koristelematta illalla, sillä se on upea jo yksinäänkin.

No tänä aamuna se alamäki sitten alkoikin, kaivelin nätit decalit laatikosta ja arvelin, että teen nopsaan nätit kynnet. Ei todellakaan. Ensinnäkin, siirtokuvat eivät irronneet taustapaperistaan m i l l ä ä n, liottelin niitä varmaan minuutin ja silti se oli taistelua saada ne irti siitä hiivatin paperista. No seuraava vastoinkäyminen oli, ettei kuvat tahtoneet tarttua kynnelle, kieli keskellä suuta sai lakata päällyslakan kun ensin oli saanut taisteltua decalin edes hetkeksi pysymään oikeassa kohdassa.

Apinanraivolla taistelin yhden käden loppuun, jotta sain kuvattua kynnet blogiin. Kynnet olivat nimittäin nätit ja halusin esitellä ne, vaikkei hermo kestänytkään enää toista kättä tehdä. 

Päätin sitten laittaa adeninalle palautetta, vaikka eihän se heidän vikansa ole jos decalit eivät toimi niinkuin pitäisi. Ja kylläpä siellä vain on asiakaspalvelu kohdillaan! Vastaus palautteeseen tuli alle 10 minuuttiin ja rahat arkista luvattiin takaisin. Kiitin heitä nopeasta ja hyvästä asiakaspalvelusta jo sähköpostitse, mutta ajattelin myös näin julkisesti kehaista, koska sitä tulee tehtyä liian harvoin.


4 kommenttia:

  1. Ooh, sullekin on sattunut näitä maanantai-decaleja :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ku sullakin oli maanantai-decalit, joo tosiaan, adeninalta vastattiin, että nimenomaan näissä bluesean hopeisissa decaleissa on ollu näitä maanantaikappaleita, lieko sinun olleet samaa sarjaa?

      Poista
  2. Onpas hienot decalit, harmi ettei ollut hyvät. Adeninan asiakaspalvelu ja koko kauppa on ihan loistava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista tosiaan, että sattui tollanen maanantaikappale, melkein tekisi mieli tilata uusiks, kun niin nätit nämä olisi. Ja totta, Adenina on kyllä todella loistava kauppa kaikenkaikkiaan! :)

      Poista