perjantai 29. marraskuuta 2013

Matattu splatter

Voisinpa aloittaa postauksen valittamalla suomenkielisestä kynsitermistöstä tai siis omalta osaltaan sen puutteesta, sillä monet kynsiharrastukseen liittyvät termit on paljon helpompi laittaa englanniksi, kun ne suomeksi kuulostavat niin kertakaikkisen typeriltä. Vaikka osalle onkin jo ihan sentään ihmismäiset suomennokset, niin kyllä minä puhun water decaleista/decaleista ennemmin kuin siirtokuvista. Tai dotting toolista/dottarista kuin pilkkutikusta.

Puhumattakaan lakkojen kuvailusta, otetaan nyt esimerkiksi tässä postauksessa esiintyvä OPIn Sparrow me the drama, PolishAholicissa se kuvataan sanoilla dusty rosy pink, mikä on mielestäni varsin osuva kuvaus lakasta. Tomuinen/pölyinen ruusuinen pinkki taas ei herätä lähellekkään samoja mielikuvia. Minä mielelläni käyttäisin suomenkielisessä blogissa suomenkielistä termistöä, mutta kun se ei vaan ole niin kuvaava kuin englanninkielinen, joten mennään nyt eteenpäin tällä sekoituksella.

Sissin postaus L.A Girlin Splatter-glittereistä aiheutti ilmeisesti monelle ostohimoja, minullekin. Neljä kotiutin, kaksi jäi vielä kaihertamaan.

Näissä kynsissä nähdään Sprinkle, jonka töpöttelin meikkisienellä kynnelle. Näin ne näytti minusta kokoelman nimeä mukaillen splatter-kynsiltä. Ainakin kaukaa. Tai siis normaalilta kynsien katseluetäisyydeltä. Glittereiden päälle laitoin kaksi kerrosta pikakuivattajaa, sillä ensimmäisen kerroksen jälkeen glitterit tuntuivat vielä ikävästi kynneltä. Huomasin kuitenkin, että kiiltävä pinta teki lakkauksesta vähän sekavan. No hätä ei ollut tämännäköinen, kerros mattalakkaa päälle ja lakkaus oli taas katseen kestävä.

Sprinklen alla on jo tuolla alun valituksessa mainittu Sparrow me the drama, hyvin levittyvä, kolmella kerroksella peittävä ja kaikenpuolin miellyttävä tapaus.


4 kommenttia:

  1. Söpöt:) Näitä glittereitä taitaa olla tulossa nyt yhdelle jos toisellekin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja joo, taisit aloittaa varsinaisen massa-hypen näille. Ei sillä, kauniita nämä kyllä on ja varmasti itsellä ainakin tulee käyttöä, vaikka glittereitä onkin muillekin asti jakaa. Nää on ainakin mun kokoelmassa kuitenkin varsin uniikkeja tapauksia.

      Poista
  2. Hmm, multa tuo on mennyt ainakin täysin ohi, en juuri ole glittereiden ystävä niiden poistamisen takia. Mutta noh, juuri ostin tosi näpärän tuntuisen poistoainepurkin akryylikynsille ja veikkaisin toimivan hyvin glittereiden kanssa, saapi nähdä. :) Ja siis hei oikeasti nää kynnet on nätit, se oli alkuperäinen kommentin tarkoitus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttökokemuksia sit siitä poistoainepurkista! Itsehän vihaan glittereiden poistoa, joten logiikan huipentuma on se, että niitä on varsinkin kokoelman kokoon suhteutettuna älyttömästi. Kiitos :)

      Poista