lauantai 1. kesäkuuta 2013

Japanihenkiset mummon verhot

Otsikko herättää varmasti suura intohimoa päästä lukemaan tämä postaus, eikö?

No mutta anyway, sain pitkästä aikaa kynsilleni jotain julkaisukelpoista. Olen yrittänyt pinkkiä, sinistä, nudea, nudea, kultaa, mustaa, leimausta, käsinkoristeluja ja ranskista. Mitkään ei olleet sellaiset että olisivat muutamaa tuntia pidempään kynsillä viihtyneet, saatikka että niistä olisi kuvia.

Kaikkien övereiden jälkeen kaipasin kynsilleni jotain hillittyä ja simppeliä. Ja lakaksi valikoitui Orlyn Gilded coral, pullossa näyttää hieman pinkkiin taittavalta vaalealta kullalta, mutta kynsillä muuttuu lähinnä metalliseksi persikaksi, muutos yllätti ensimmäistä kertaa lakatessa, mutta väristä tykkään silti. Kovin peittäväksi lakkaa ei voi kehua ja minunkin kynsilleni olisi vaatinut vähintään viisi kerrosta peittääkseen, jos olisi riittänytkään.

Tästä tietoisena heitin sitten pohjalle kohtuu peittävää nudelakkaa, Wet N Wildin Private Viewingiä, sitä pari kerrosta sitä ja peri kerrosta orlya ja päästiin riittävän peittävään tulokseen minun makuuni.

Koristeluja mietin pitkään, mutta loppujen lopuksi kynsille valikoitui adeninasta tilaamani water decalit, joiden kanssa ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että nimetöntä ja pikkurilliä lukuunottamatta jouduin leikkelemään pienemmiksi.


Salama kuva lakan hehkun demonstroimista varten





Ja sitten vähän aiheen vierestä, nimittäin kuvissa esiintyvistä kissankarvoista saatte kiittää tätä karvakaveria:


7 kommenttia:

  1. Onpa hieno hohde lakassa! Onkohan tuota muissa väreissä saatavilla? Karvakaveri on suloinen <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samassa kokoelmassa on ainakin violetti-sininen duochrome Royal Velvet, muut samaisen kokoelman lakat olivatkin ainakin swatch-kuvien perusteella cremejä. Niin siis tämähän on Orlyn kevät 2011-kokoelmaa :)Karvakaveri kiittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin, että olisi tuo kultainen hohde, mutta persikan tilalla jokin muu väri. Hmm, nyt pitää sitten alkaa metsästää sellaista.

      Poista
  3. Kissakaveri on ihan paras! :) Kynnetkin on hienot, ei niistä pahaa sanottavaa.
    Haaste sulle: http://miraclesnails.blogspot.fi/2013/06/haaste-11-asiaa-minusta.html
    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, haasteen olenkin jo toteuttanut, mutta vastailen sinun kysymyksiisi :) Ja Perry kiittää ja kuittaa.

      Poista