keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Akuutti kynsikriisi sekä ensimmäinen blogi-haaste

Kuten otsikkokin ilmoittaa, koen akuuttia kynsikriisiä, jonka todennäköisesti laukaisi edellisessä postauksessa mainitut uutukaiset, mulla oli hienot suunnitelmat kynsille, mutta sitten selkeni, että Minnie Stylestä on kahta versiota. Pelkkää hex-glittereitä sekä sen hexien lisäksi neliöitä sisältävää. Minun versioni oli juurikin neliöitä sisältävää, joita en missään tapauksessa olisi halunnut.

Yritin pitää lakasta tästä takaiskusta huolimatta, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Tuijottelin ja katselin sitä, mutta neliöt vain pomppivat silmille, joten suunnitelmat meni uusiksi ja olen kulkenut pari päivää ihan vain yksi värisillä lakkauksilla.

No kynsikoristelu-ryhmä onneksi tarjosi avun Minnie Style-ongelmaan, mutta siitä lisää tuonnempana.

Nyt sen ensimmäisen haasteen kimppuun, johon minut Eve's Temptations-blogin Eve minut haastoi.

"Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa. 


Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. Haasteeseen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. 
Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 

Ei takaisin haastamista!"Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
Ei takaisin haastamista!"Ei takaisin haastamista!"





11 asiaa minusta

1. Olen uskomaton herkkis, pillahdan itkuun mitä järjettömimmistä syistä. Itken mm. disneyn elokuvissa, sinkkuelämää sarjalle, saatan itkeä siksikin kun joku on minulle ystävällinen.

2. Saan kehiteltyä itselleni kummallisia pakkomielteitä, joilta en saa mielenrauhaa ennenkuin olen ne toteuttanut. 

3. Inhoan sitä, jos eri ruoka-aineet koskevat toisiinsa lautasilla, kastike ja lisäke on ok, jos koskettavat, mutta salaatti ei saa koskea lämmintä ruokaa ja lisäkkeenä olevat vaikkapa höyrytetyt kasvikset eivät saa koskea kastiketta + toista lisäkettä. Tämä aiheuttaa kanssa ruokailijoissa usein hilpeyttä, sillä minä vaikka erottelen ne, jos en ole lautasen kokoonpanoon päässyt itse vaikuttamaan.

4.  Kahvini suhteen olen joustava, menee maidolla kermalla mustana, ihan tilanteesta riippuen.
Sokeri & makeutusaine ovat ainoat asiat jota en kahviini kelpuuta.

5. Kynsiharrastus on auttanut minua pääsemään yli sävy-sävyyn neuroosistani, ennen kaiken piti sointua toisiinsa, meikin, vaatteiden sekä asusteiden, mutta koska pukeudun tylsästi musta-valko-harmaaseen pääasiassa, jouduin sietämään ei mätsääviä kynsiä.

6. Toinen kynsiharrastuksen tuoma muutos on, etten ennen pitänyt vaaleanpunaisesta taikka pinkistä, mutta ne ovat yksiä suosikkivärejäni. Kynsillä. Ja vähän muuallakin.

7.  Koen järkyttävää kissavauva-kuumetta, mutta tiedosta, että meille on nyt sopiva määrä nämä kaksi tämänhetkistä. Luulen, että kuumeilu johtuu siitä, että Perry ja Alice tulivat meille molemmat jo vähän vanhempina.

8. Minusta olisi ihana, jos kotini näyttäisi kauniilta, siistiltä ja sisustus huolella harkitulta. Mutta olen kertakaikkiaan liian laiska pitämään yllä sellaista siisteystasoa, mitä haavekotini vaatisi. Saatikka etsimään sopivia huonekaluja. Huoh, Ehkä joskus.

9. Päätin n. 10 vuotiaana, että kun täytän 18, huudatan koko päivän Alice Cooperin I'm eigteen-kappaletta.
Täytin 18. ja pari päivää sen jälkeen olin laulamassa em. kappaletta herran keikalla. Hieno hetki.

10. Tälläisiin haasteisiin on minusta kamalan vaikea keksiä mitään faktoja itsestäni.

11. Näiden yhdentoista asian keksiminen vei minulta lähes tunnin


11. Kysymystä Eveltä

1. Mitä ANKARASTI kiellettyä teit lapsena? Millaista satikutia sait kun jäit(?) kiinni?
- Piirsin seinät täyteen kaikkialta minne yletin, jouduin äidin kanssa pesemään ne seinät. Oli kuulemma ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tein niin.


2. Mitä opiskelet/teet työksesi  (tai haluaisit, jos elät vapaan herran elämää/vietät välivuotta tm.)?

- Apsin kassa

3. Kummassa viihdyt paremmin, kotona vai liikkeellä jossain?
- Riippuu ihan päivästä, molempi parempi

4. Milloin kohtasit pelkosi? Mites siinä kävi?
- No omalla tavallaan tänään, vähän kyseenalaista myöntää, mutta minusta lapset on hiukkasen pelottavia. Varsinkin pienet sellaiset, mutta tänään olin lapsenvahtina pari tuntia kolmevuotiaalle kummipojalleni, eikä siinä mitään käynyt. Lapsi selvisi koettelemuksesta täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja minulla oli ihan mukavaa.  

5. Millainen super-sankari olisit ja mikä super-voima olisi hallussasi?
- Minusta ei varmaan kovin kummaista supersankaria tulisi, mutta supervoimana näkymättömyys taikka teleporttaaminen ois ihan kivoja. Ja käteviä.

6. Daniel Craig tulee luoksesi pelkissä tiukissa Speedoissa, kun otat arskaa rannalla. Miten reagoit?
- Yäk. Speedot. Ihan sama kuka niiden sisällä on. Yäk. 

7. Lampunhenki lupaa toteuttaa kolme toivettasi, mitkä ne olisivat?
- Tähän vastaan kliseisesti, että terveyttä itselle ja läheisille, tasapainoinen elämä. Ja ehkä muutama kynsilakka.


8. Lähtisitkö mukaan Suomen Pelkokertoimeen? Mihin temppuun kisasi voisi todennäköisimmin tyssätä?
- Tuskinpa tulisi lähdettyä, matkani tyssäisi joko korkean paikan temppuihin taikka ötököihin.


9. Lemppari-makusi jäätelössä?
- Lakritsi. Ehdottomasti.
10. Kaverisi kertoo salaisuuden; hän nyysi tavaraa kaupasta josta juuri poistuitte ja piilotti saaliinsa huomaamatta käsilaukkuusi. mitä teet?
- Raivostun suunnattomasti, eri asia jos välttämättä itse haluaa olla idiootti, mutta minua ei sen kaltaisiin tempauksiin tarvitse sotkea.

11. Onko Sinulla jo suunnitelmia juhannukseksi vai menetkö mentaliteetilla ex tempore?
- Ei tietoa vielä, riippuu siitä olenko töissä vai en.

11. Kysymystä muille
1.  Lempi vuodenaika?
2.  Lakka josta haaveilit, sait ja tuotti pettymyksen?
3. Millaisen asunnon haluaisit?
4. Pahin tyylimoka mikä menneisyydestäsi löytyy?
5. Onnellisin hetkesi tähän astisessa elämässäsi?
6.  Kolme esinettä, joita ilman et pärjäisi?
7.  Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?
8. Mikä nauratti viimeksi?
9. Millainen olisi unelma lomasi?
10. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
11. Mieluisin juhlapyhä?

11. 3. Haastettua

Lady Narcissa

Anna
Tuikku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti