maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hienostunutta makkaraa

Houkutteleva otsikointi jälleen kerran, eikös?

Mutta asiaan, erinäisten epäonnistuneiden liukuvärikokeiluiden jälkeen päätin turvautua toiseen nude-opiini, jonka emotionin alesta kotiutin tuossa muutama viikko takaperin.

Lakka on koostumukseltaan hyvin samanlainen kuin turvalakan asemaan päässyt Don't prezel my buttons, eli peittää parilla kerroksella, ei raidotu ja kuivuu kiitettävän nopsaan. Syy miksi tätä ei ole aiemmin nähty kynsilläni on, että ensimmäisen kerran lakatessa tuntui, ettei se oikein sovi ihon sävyyni.

Joko ihonsävyni on oleellisesti muuttunut tässä muutaman viikon aikana, tai sitten värimieltymykseni ovat muuttuneet, sillä nyt koen tämän ihan hyväksi kynsillä. Kyseessä on siis My very first knockwurst, likainen vaaleanpunainen nude, joka ei oikein halua näyttäytyä oikeanlaisena kuvissani.

Koristeeksi halusin jotain mustaa, koristeellista ja helppoa, sillä joudun nämä huomenissa ottamaan töiden vuoksi pois. Päädyin tarroihin, joita en yleisesti ottaen tykkää käyttää, sillä tuntuu että lähes kaikki jäävät repsottamaan reunoistaan. Niin nämäkin vähäsen, mutta kyllä näillä sinne huomisiltaan asti selviää ja onpahan kuitenkin nätit.


Pahoittelen kynsinauhoja, vedellä lärtäämistä sisältävät vuorot eivät oikein tee hyvää.

Tässsä kuvassa lakka on lähinnä oikeaa sävyään, säätöjen takia kädet näyttää vähän sinertäviltä.

4 kommenttia:

  1. Tosi nätit, onpa mielenkiintoinen lakka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tää on kyllä todella mielenkiintoinen, eritoten nudeksi.

      Poista
    2. Katoin nyt mielenkiinnosta lakasta vielä swatchit, siitä tuli mieleen sukkahousut! :D Sulla se on kuvissa hyvinkin vaaleanpunainen.

      Poista
    3. Ja ihoa vasten näyttää myös hyvin vaaleanpunaiselta, ei ihan näin vaaleanpunaiselta kun näissä kuvissa. :D

      Poista