lauantai 3. elokuuta 2013

Rytinällä ulos mukavuusalueelta

Olen hivutellut mukaavusalueen rajaa varpaillani aiemmin, mutta nyt ajattelin harppoa sen yli rehdisti, vaikka monellekkaan nämä eivät varmasti mitenkään erikoisen radikaalit olekkaan.

OPI-inhoni laannuttua olen alkanutkin sitten kääntää kelkkaani ja rakastua kyseiseen merkkiin. Ja ebay-sortuminen ei ole yhtään helpottanut tilannetta. Tällä kertaa sieltä matkasi kaksikin kyseisen merkin lakkaa, Lucky lucky lavender sekä pitkään himotuslistalla ollut Pirouette my whistle.

Näillä kynsillä nähdään ensin mainittu, joka oli sitä taattua OPI-laatua, kolme helppoa kerrosta (välihuomiona mainittakoon, että minä en saa lähes mistään lakasta peittävää kahdella kerroksella).

Väri ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä swatchien perusteella odotin. Ajattelin tämän olevan Essien Go Ginzan kanssa samantyylinen lakka, tummempi vain. Omilla kynsilläni tämä näyttää enemmän marjapuurolta. Ensimmäinen kerros näytti pahasti siltä, että tämä tekee porsas-efektin käsilleni, muttei kuitenkaan sitten tehnyt. Silti en ole ihan varma, että onko tämä minun juttuni.

Olen myös ihastellut useammassa blogissa sitä, miten ihmiset saavat sydämet näyttämään kauniilta ja hienostuneilta, mutta omilla kynsillä ne näyttää vaan ällösöpöiltä. Sain Papulta nämä decalit, jotka näyttivät siltä, että jopa sydän-kammoinen minäni pitäisi niistä. Ja niin pidinkin. Decalit käyttäytyivät oikein hyvin, irtosivat nätisti taustapaperista ja asettuivat kynnelle hyvin. Osa kuvioista oli ihan vähän liian isoja minulle, mutta pienellä asettelulla nekin meni.

Ja aikaisemmin jo hivuttelin varvasta mukavuusalueen ulkopuolelle aksenttikynnellä, niin sama homma tässäkin. Tosin tällä kertaa aksenttikynneksi valikoitui vähän yllättävä etusormi, johon samasta decal-arkista lätkäisin perhoset.

Omalla tavallaan kynnet on todella ihanat, mutta ehkä tuo lucky lucky lavender tekee sen, etten ole ihan varma näistä.






7 kommenttia:

  1. Nätit kynnet ja noi decalit on kanssa tosi söpöt. Mistähän noita saisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Papu tossa alempana jo vastasikin.

      Poista
  2. Kauniit! Eikä mun mielestäni kädet ole mitenkään possut ainakaan näissä kuvissa :D Decalit taitavat olla Chez Delaneylta, jos en väärin muista (vastauksena Miraclelle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! :) Ja joo, kummallinen lakka, tosiaan ensimmäinen kerros näytti pahasti siltä, että nahka kummasti muuttuu porsaan nahaksi. Kerroksien lisääntyessä efekti kuitenkin katosi, joten ei ne onneks livenäkään näytä :D

      Poista
    2. Voi harmi, mä en sieltä ranskankaupasta uskalla itte tilata kun en ymmärrä kieltä ollenkaan... :D Tarvinee pitää silmät ja korvat auki jos tulee kimppoja vaikka sinne. :)

      Poista
  3. Ei oo possut ollenkaan, mutta näyttää kyllä pinkimmältä, kuin oma lakkani pullossa. Ihonväri tai näyttö tekee hassuja :P. Kauniit kynnet joka tapauksessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Varmasti molemmat, oon huomannu, että jotenkin mun ihonsävy korostaa lakkojen pinkkeyttä. Ja huomasin tässä eräänä päivänä kaverin näytöllä blogia selaillessani, että värit näyttää hieman eriltä kuin mitä tässä omalla näytöllä.

      Poista