lauantai 17. elokuuta 2013

Punaista ja makeaa

Tai ainakin punaista. Päätin taas jostain syystä lähteä seikkailemaan mukavuusalueen ulkopuolelle.

Sain nimittäin synttärilahjaksi punaisen lakan. Sellaisen rehellisen punaisen. Ainoa laatuaan kokoelmassani, sillä olen täysin vakuuttunut siitä, että punainen saa mun sormet näyttämään keitetyiltä katkaravuilta.

Onneksi sain, sillä olen em. syistä huolimatta haaveillut punaisista kynsistä. Omassa mielessäni punaiset kynnet kun on niin kovin hienostuneet (adjektiivi, joka tosin ei sovi minuun erityisen hyvin :D).

En tiedä onko katkarapu-mielikuva vain omassa päässäni, väärän sävyisen punaisen tai itselleni ominaisen "nousin juuri hautaholvista"-ihon sävyn aiheuttama, mutta tämä lakka ei omasta mielestäni sitä aiheuttanut. Toki olenkin nyt ruskettuneempi kuin aikoihin. Täytynee siis testata tämä uudestaan talvella.

Punaisethan tunnetusti tarttuvat kynsinauhoihin, niin myös tämä. Vaikka lakkasin omalla mittapuullani neuroottisen tarkasti, niin siivottavaa jäi eritysesti vasempaan käteen silti. Muuten lakka kyllä käyttäytyi moitteettomasti, peitti kolmella sujuvalla ja suhteellisen nopealla kerroksella ja kiilteli jo ilman päällyslakkaa upeasti. Kyseessä on siis China Glazen Cranberry splash, tokikaan tämä ei ole ihan se klassinen punainen, koska tämä ei ole creme, mutta riittävän lähelle minun makuuni. Otin teille kuvat ihan vain lakasta siltä varalta, että pilaan tämän koristeluilla.



No en pilannut, vaikka hankalaa koristukset olikin päättä. Loppujen lopuksi päädyin pitsisiin decaleihin, jotka tilasin adeninan alesta. Arkissa nämä näyttivät järkyttävän isoilta ja olin varma, etten saisi näitä ikinä nätisti. Yllättävän nätisti ne kuitenkin asettuivat, etusormista ja pikkurilleistä jouduin pienet palat napsimaan, mutta muut sain sopimaan kynsille ihan nätisti. Lievistä alusvaate-viboista huolimatta pidän näistä kovasti.



Lakka on huomattavasti tummempi, kuin näissä kuvissa, kannattaa googletella swatcheja vaikkakin niissäkin suurimassa osassa lakka näyttää huomattavasti vaaleammalta kuin livenä.

6 kommenttia:

  1. Upea väri ja tosi nätit kynnet, decalit sopii todella hyvin tuohon, ei liian jouluinen fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää lakka on kyllä upea ja eritoten punaisten ystäville - sotkusta huolimatta suosittelen. Se koristeluista vähän hankalaa tekikin, kun koko ajan mietti, että tulee liian jouluiset. Hyvä että näistä ei tullut :)

      Poista
  2. Nätit :)
    Mullakin on tuo, taisi jopa olla mun ensimmäinen ChG, tosiaan on kaunis livenä :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit on, kuten punaiset lakat aina:) Kannattaa mennä useamminkin mukavuusalueen ulkopuolelle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mukavuusalueen ulkopuolella tekee kyllä löytöjä :D

      Poista