tiistai 11. helmikuuta 2014

Back in business!

No nyt on kynnet kasvaneet sellaiseen mittaan, että kehtaa taas päivitää blogiakin. Ja viime viikolla julistin kuukauden mittaisen ostoslakkoni päättyneeksi. Kuukauden aikana ei tähän talouteen siis ilmestynyt ainuttakaan kynsiin liittyvää härpäkettä.

Mutta pitihän sitä lakon loppumista hieman juhlistaa, ebaysta naputtelin koriin parit gwenit, jotka on edelleen matkalla.

Ja merkkilakkakirpalta kotiutin pari indietä, joista toinen olikin inspiksenä nyt nähtävälle lakkaukselle.

Ja lakkahan on Lush lacquerin Minty Chip, todella jännä glitter! Pohja on kaiketi kirkas, mutta siinä on hieman hologlitteriä sekä paaaljon minttuisaa miniglitteriä, joka saa pohjasta jännästi mintun värisen. Lisäksi on monta eri kokoa mustaa ja valkoista glitteriä.

Alle lakkasin kaikkiin kynsiin Essencen That's what I mint!:a, tämän mittaiset kynnet se peitti kahdella kerroksella. Peukalot, etusormet sekä pikkurillit saivat kaverikseen kerroksen Minty chipiä. Olisi kannattanut ravistaa pulloa ennen levittämistä, niin olisi saattanut saada enemmän erikokoisia mustia ja valkoisia glittereitä. Lakka kuivui todella nopeasti ja levittyi nätisti.

Päätin tehdä tälläisen matalan kynnyksen skittletten ja laitoin nimettömiin vain valkoiset kukkadecalit ja keskisormiin pari mustaa niittiä. Less is more.


5 kommenttia:

  1. Ihanan keväiset, ja hirmu nätti tuo Minty Chip, vaikka pastellivärit eivät oikein minua ole. Mistä on nuo nimettömän decalit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Decalit saattaapi ehkä olla adeninasta. Tai delaneyltä. Jommasta kummasta :D

      Poista
    2. Tänks, täytyypi katsastaa Adeninan valikoimat.

      Poista