maanantai 16. joulukuuta 2013

Herkkää harmaata

Pitkän epäonnen ja sitä seuranneen kyllästymisen jälkeen kynsien laitto alkoi taas maistua ja tuloksena oli omaan silmääni melkoisen onnistuneet tuotokset.

Sain vision lakkoihin jo Eino-myrskyn aikoihin, mutta syystä x se jäi silloin toteuttamatta. Nyt kuitenkin Delaneyltä tuli höyhen decaleita, jotka sopivat visiooni paremmin kuin hyvin.

Alle lakkasin siis kolme kerrosta kynsilakkakirppis heräteostosta Catricen ASHleyta, joka on melko tumma harmaa. Jännä valinta sinällään, sillä en erityisemmin viehäty tälläisistä perusharmaista. Loppupeleissä kuitenkin tykästyin, joskus sitä vaan kaipaa jotain hillittyä muttei kuitenkaan nudea ja omasta mielestäni tämä on sellaisiin hetkiin varsin passeli. Itse lakka oli koostumukseltaan varsin perus, ei herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen.

Päälle sitten OPIn Pirouette my whistleä, glitteriä joka sopii lakkaan kuin lakkaan.

Decalit olivat hieman kummalliset, sillä arkissa oli 10 mustaa höyhentä, samanlaiset molempiin käsiin. Valkoisia taas oli kahta erilaista mallia, viisi molempia.

Nätit näistä silti tuli. Olenkin tuijotellut näitä koko päivän.


4 kommenttia:

  1. Kauniit! Mua ihan harmittaa kun en vieläkään ole saanut aikaiseksi testata omia höyhensiirtokuviani, vaikka olen nähnyt monessakin blogissa aivan upeita höyhenkynsiä tässä parin kuukauden aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Höyhenet on kyllä nyt ollut blogeissa suosiossa, enkä ihmettele, niillä saa kyllä nättejä kynsiä aikaiseksi. Suosio näkyi siinäkin, ettei niitä yhdessä vaiheessa meinannut löytää mistään :)

      Poista
  2. Nuo höyhenet on kivoja! Mä oon käyttänyt värikkäitä joissa tietenkin kaikki kuvat olivat samoin päin, ei vastakohtia. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo, mäkin "lainasin" kaverilta kerran niitä värikkäitä ja vastakohtien puuttuminen oli kyllä hitusen ärsyttävää.

      Poista